"Kun reissaa niin paljon kuin minä, havereita saattaa sattua. Onneksi Akuutista saa kätevästi myös tarvittavat rokotukset ja passit."

-Frankie

Lemmikkieläinpassit, matkustaminen

Matkustavalla lemmikillä tulee olla oma ns. lemmikkieläinpassi eli lemmikkieläimen todistus.

Passin avulla osoitetaan, että eläin täyttää kuljetuksia koskevat vaatimukset eikä muita asiakirjoja vaadita. Passi on pakollinen koirille, kissoille ja freteille kaikissa EU-maiden välisissä kuljetuksissa ja se on otettu käyttöön EU-maiden lisäksi myös Norjassa, Sveitsissä, San Marinossa ja Liechtensteinissa. Jos eläin tuodaan muusta EU:n ulkopuolisesta maasta, passin sijaan vaaditaan erityinen eläinlääkärin todistus.

Lemmikkieläinpassi kannattaa hankkia myös niille eläimille, jotka vierailevat EU:n ulkopuolisissa maissa. Tällöin passilla voidaan osoittaa, että eläin täyttää tuontia koskevat vaatimukset palattaessa EU:n alueelle.

Jos eläin pysyy vain kotimaassa, lemmikkieläinpassia ei tarvitse hankkia, vaan eläinlääkäri voi merkitä eläimen rokotukset esimerkiksi rekisteritodistukseen tai muuhun rokotuskirjaan.

Lemmikkieläinpassin voi ostaa eläinlääkäriltä. Ennen passin myöntämistä eläinlääkäri tarkistaa, että eläin on tunnistusmerkitty (mikrosiru tai tatuointi) ja rokotettu raivotautia vastaan. Kaikki merkinnät lemmikkieläinpassiin tekee eläinlääkäri. Eläinlääkäri merkitsee passiin eläintä ja eläimen omistajaa koskevat tiedot, eläimen tunnistusmerkintää koskevat tiedot sekä tiedot eläimen rokotuksista ja mahdollisista ekinokokkoosi- ja punkkilääkityksistä sekä raivotautivasta-aineiden määrityksestä.

Passissa on tilaa myös sellaisille merkinnöille, joita ei vaadita matkustettaessa EU:n alueella, mutta joita voidaan vaatia viennissä EU:n ulkopuolisiin maihin. Tällaisia merkintöja ovat esim. muut rokotukset tai eläimelle tehty kliininen tutkimus.

Omistajan tulee selvittää kaikki eläimen matkustamista vaativat asiakirjat ja lääkitykset hyvissä ajoin ennen matkaa, huomioithan esimerkiksi raivotautivasta-aineiden määrityksen viemän ajan. Lisätietoa ajankohtaisista matkustusvaatimuksista EU:hun ja EU:n ulkopuolisiin maihin löydät Eviran sivuilta. Viimeisimmät vientimääräykset on hyvä tarkistaa myös kyseisen kohdemaan viranomaisilta.

Koodiviidakko powered